Kesäkuulumisia

Kesälomat on vähitellen taputeltu ja katse on partionkin alkaessa käännetty kohti syksyä! Palataan kuitenkin vielä hetkeksi muistelemaan kesätunnelmia, sillä vaikka viikkotoiminta on kesäisin tauolla on Hapalaisia ollut mukana vaikka missä!

AIKAMATKA-kesäleiri

Harjun Partiotytöt lähti kaikille yhteiselle aikamatkalle heinäkuussa, kun kuuden vuoden tauon jälkeen palattiin pitämään kesäleiriä Kuuhankasten kämpälle Eräselle. Viikonloppuretkellä seikkailtiin keskiaikaisessa kylässä, löydettiin aikaan jumiin jäänyt etsijä ja lopulta matkattiin takaisin nykyaikaan.  Joku oli erehdyksissään kutsunut koko Keski-Suomen hyttyspopulaation retkelle, mutta lopulta se ei reippaita retkeläisiä haitannut. Kaiken tämän seikkailun aikana tehtiin leirimerkkejä, hypittiin veneestä pelastusliivit päällä, käytiin kauppaa torilla ja paettiin kylän rosvoja, kokattiin retkikeittimillä ja nautittiin perinteisistä iltanuotioista. Retken kohokohdiksi nimettiin niin maittava ruoka, hyvä seura kuin leirikoira Lorun mukana olo. Oli mukavaa olla kesäleirillä pitkästä aikaa ihan vain oman lippukunnan porukalla!

KOREAN JAMBOREE

Kaksi Harjun Partiotyttöä vietti kesällä aikaa myös toisenlaisella partioleirillä nimittäin maailman Jamboreella Etelä-Koreassa. Olettekin ehkä mediasta huomanneet, että tämä jamboree ylitti uutiskynnyksen ennennäkemättömällä tavalla ja uutisvirtaan piirtyi kuva leiristä, jolla oli paljon vaikeuksia, hyvin kuuma ja lopulta sitten leiriläiset evakuoitiin leiriltä. 

HaPalaiset osallistuivat oheismatkalle ennen varsinaista leiriä, matka alkoi 24.7.23. Oheismatkan aikana tutustuttiin parin päivän ajan Soulin nähtävyyksiin ja liikuttiin ketterästi metrolla ison kaupungin osasta toiseen. Soulista matka jatkui DMZ:lle eli Koreoiden rajalle, valokuvaus oli sallittu vain yhteen suuntaan rajaa. Tämän jälkeen tutustuttiin Gyeongjussa Bulguksan mahtavaan temppelialueeseen. Gyeongju on muinaisen Shilla-valtakunnan, eli  shamaanikuninkaiden valtakunta, josta nykyinen Korea on saanut alkunsa. Matkalaiset kiipesivät myös Namsan-vuoren yhdelle huipuista ja laskeutuivat takaisin alas laaksoon muinaisten kuninkaiden hautakumpujen äärelle. Seuraavaksi kulku jatkui Busaniin ja siellä illalla korealaiseen kylpylään (jimjilbangiin). Yö vietettiin korealaisittain lattialla nukkuen erittäin ohuen patjan päällä. Busanista joukkueen jäsenet jatkoivat muutaman päivän päästä leirialueelle SaeManGeumiin eri aikoihin. Johtajat ja ISTit (International Service Team) ensin, leiriläiset pari päivää myöhemmin. 

Leirillä aikuiset huomasivat, etteivät leirin valmistelut olleet koronan ja vallitsevien sääolosuhteiden vuoksi riittävän pitkällä. Etelä-Koreaa oli kesällä kiusanneet ennätysmäiset monsuunisateet. Leirialueen ollessa vanhaa kuivatettua merenpohjaa, tiivistä hiesua, jäivät sateet “uimaan lammikoiksi” leirialueen päälle. Teltat pystytettiin muovisten kuormalavojen päälle, jotka nostivat telttaa maasta noin 15 cm. Tämä olikin tarpeen, sillä heti aikuisten ensimmäisenä “rakennuspäivänä” satoi vettä niin, että leiristä muodostui valtavan iso lätäkkö: 7 km pitkä, 4 km leveä. 

Leiriläisten saapuessa 1.8.23  alkoivat ennätysmäiset helteet ja maa kuivui hitaasti,  ilmankosteus lähentelikin 98 kosteusprosenttia. Suomalaisia (900 osallistujaa) oli ennen leiriä järjestetyissä ennakkotapaamisissa varoitettu kuumuudesta ja tiedettiin, miten siihen varautua. Leiri aloitettiin isoilla avajaisilla, ohjelmalaaksot pyörivät ja leirin rakennelmat kehittyivät koko ajan leirin edetessä. Suomalaiset saunottivat mukanaan viemissä Harvian sauoissa johtajia ja ISTejä, leiriläiset eivät saunaan tällä kertaa päässeet. Myös hygienia sekä ruokahuolto suolan ja elektrolyyttien osalta paranivat koko ajan. Lisäksi viilennykseen kiinnitettiin huomiota ja mm. telttoja pystytettiin varjoiksi puuttomalle leirialueelle. Ehkä erikoisinta olivat viilennysbussit; kymmenittäin busseja sijoittui ympäri leirialuetta tyhjäkäynnille, ilmastointi päällä. Niihin pääsi hetkeksi lepäämään ja viilentymään. 

     

Kuvissa viilennyskäytävä, johon sumutettiin vettä, käsissä viilentävät ja UV-säteilyä estävät “hihattimet”, viilennysbussi sekä HaPan edustajat yhdellä Repolla vahvistettuna. HaPalaiset asuivat Farragut 12-3 sekä Staff Hub -majoitusalueilla.

Leiriläiset tutustuivat läheisiin leirilippukuntiin ja ehtivät jo solmia kansainvälisiä tuttavuuksia. Kuumaa toki oli ja kosteus uuvutti, hyttyset söivät iltapimeällä ja yöt jäivät lyhyiksi auringon alkaessa porottaa aikaisin, mutta nämä kuuluvat Aasian maiden jamboreekokemukseen.

Maanantaina 7.8.23 leirillä pidettiin monta erilaista kokousta leirin ylimmän johdon, Korean viranomaisten ja Suomen joukkueen johdon kesken. Leiri oli päätetty siirtää tiistaina 8.8.2023 “väistötiloihin”, sillä taifuuni Khanun oli kääntynyt kohden Korean niemimaata ja uhkasi iskeä voimalla juuri leirialueelle 9.8.23 aikana. Niinpä länsimaiset partiolaiset organisoivat massiivisen operaation siirtää 40 000 partiolaista yhden päivän aikana leirialueelta Soulin lähialueille. Korean leiriorganisaatiolla oli myös oma suunnitelmansa ja yhdessä tuumin sitten lopulta saatiin suunnitelmat sovitettua yhteen ja 8.8.2023 klo 07.00 900 bussia saapui leirin “alaportille” kuljettaakseen päivän aikana ensin leirilippukunnat alueelta ja tämän jälkeen uusilla busseilla sitten joukkueiden aikuiset johtajat ja ISTit. Suomalaisista viimeiset lähtivät exit pointilta eteenpäin klo 19.25. Pian tämän jälkeen alkoivat valtavat sadekuurot ja tuulenpuuskat. Taifuuni laantui erittäin kovaksi myrskyksi haudaten kuitenkin leirialueen vedenpinnan alle ja jäljelle jääneet telttarakennelmat lensivät ja taipuivat tuulessa. Kiinteät rakennelmat säilyivät. 

Suomalaiset majoitettiin viiteen eri paikkaan yliopiston asuntoloihin ja yritysten koulutuskeskuksiin. Leiri vietettiin loppuun erilaisen ohjelman parissa. Puuttumaan jäivät vain kansainväliset kontaktit, joka on yksi jamboreen tavoitteista – ystävystyä yli rajojen. Päättäjäiset vietettiin Soulin Wolrd Cup Stadiumilla K-pop konsertissa. Kaikkiaan siis hyvin erilainen jamboreekokemus. Suomeen matkalaiset palasivat 14.8.23

Hapalaiset osallistuivat leirille leiriläisenä ja joukkueen laajennetun johtoryhmän jäsenenä.  

JOHTAJATULET

Elokuussa koitti perinteiset joka toinen vuosi Evolla järjestettävät Johtajatulet, jonne myös joukko Harjun Partiotyttöjen johtajia kokoontui oppimaan lisää johtajuudesta, luovuudesta ja kestävästä elämästä sekä tapaamaan niin vanhoja kuin uusia tuttuja. Samalla nautittiin kesän viimeisistä lämpöisistä ja taianomaisista leiriyön hetkistä. 

Johtajatulet tapahtuma kokosi metsään yhteensä 3 300 johtajaa partiosta ja työelämästä jakamaan tietoja ja taitoja niin työpajoissa kuin puheenvuoroissakin. Rannan isossa telttasaunassa oli hyvät löylyt, suihkusta tuli lämmintä vettä ja sää helli melkein koko viikonlopun. Vasta sunnuntaina satoi reippaammin vettä. Teltan vierestä löytyneet puolukat kuitenkin ilahduttivat. Innolla jo seuraavia tulia odotellen!