Lippukunta

Harjun Partiotytöt – Luonnollisesti kaupungissa

Harjun Partiotytöt ry on jyväskyläläinen partiolippukunta, jonka toiminnassa Jyväskylän keskustassa on tällä hetkellä mukana lähes 100 tyttöpartiolaista. Tavoitteenamme on partioaatteen mukaisesti kasvattaa lapsista ja nuorista vastuullisia yhteiskunnan jäseniä. Mukaamme mahtuu aina uutta porukkaa, ihan jokaisesta ikäryhmästä, sudenpennuista aikuisiin, toiminnan mahdollistajiin asti!

Harjun Partiotytöissä parasta on yhdessä tekeminen, uuden oppiminen, vastuun saaminen ja luonnossa liikkuminen. Vaikka kokoonnummekin Jyväskylän keskustassa, toimintamme tuo jokaiselle meistä mahdollisuuden nauttia puhtaassa luonnossa liikkumista ja oppia erätaitoja. Partio on elämää ja seikkailua! Partiossa saat ikimuistoisia kokemuksia ja elämänpituisia ystävyyssuhteita, sillä partion arvoihin kuuluu uuden oppiminen ja jokaisen yksilön arvostaminen ja mukaan ottaminen.

Mistä Harjun Partiotytöt sai alkunsa?

Harjun Partiotyttöjen tarina juontaa juurensa 100 vuoden taakse, vuoteen 1919, jolloin partiotyttötoiminta aloitettiin Jyväskylässä. Tuolloin perustettu Reippaat Tytöt oli yksi ensimmäisiä virallisia tyttölippukuntia Suomessa. Historiaan on mahtunut monenlaista toimintaa.

Vuonna 1950 perustettiin myös toinen jyväskyläläinen tyttölippukunta, Seurakunnan Siniset, joka myöhemmin muutti nimensä Siniset Samoojat ry:ksi. Pitkään lippukunnat toimivat rinnakkain Jyväskylän keskustan alueella, mutta 2010-luvulla yhteistyö tiivistyi ja leirejä sekä retkiä alettiin pitää yhä enemmän yhdessä. Vuonna 2017 lippukuntien toiminta yhdistettiin täysin, jotta voisimme tarjota mahdollisimman monelle nuorelle laadukasta partiotoimintaa. Lippukuntalaiset osallistettiin suunnittelemaan uuden lippukunnan nimeä ja tunnuksia, joita saamme nyt yhdessä ylpeinä kantaa.

Mukaamme mahtuu kaiken ikäisiä luonnossa liikkumisesta, eräilystä, uusien taitojen oppimisesta ja nuorten parissa toimimisesta kiinnostuneita jäseniä. Lisätietoja saat laittamalla viestiä lippukuntamme sähköpostiin harjun.partiotytot[at]gmail.com ja lippukunnan jäsenhakemuksen voit täyttää täällä.

Toimintaryhmistä voit lukea lisää täältä.

Kokoontumistilat

Kokoontumistilamme eli kolotilat löydät Jyväskylän keskustasta Puistokoulun läheisyydestä, osoitteesta Puistotori 4, 40100 Jyväskylä.

Lippukunnan tiedot

Lippukunnanjohtajana toimii Tiia Hintsa.

Harjun Partiotyttöjen toimintaa mahdollistaa vapaaehtoisten aikuisten partiolaisten lisäksi kaksi taustayhteisöä: Jyväskylän seurakunta ja Jyväskylän NNKY. Taustayhteisöt tarjoavat partiolaisille toimintatiloja sekä varoja partiotoiminnan mahdollistamiseen.

Lippukunnan tilinumero: FI28 1331 3000 1011 23

Y-tunnus: 2836007-5


Harjun rinne, mennään sinne, saappaissa multaa, tytöt on kultaa!

Harjun Partiotytöt!