Partion ikäkaudet

Partiosta löytyy ohjelmaa jokaiselle ikäryhmälle 7-vuotiaista lähtien. Mitä missäkin ikäkaudessa sitten oikein tehdään?

Sudenpennut

Sudenpennut ovat 7-9 vuotiaita, eli nuorin ikäkausi partiossa. Toimintaa kuvaavat sanat: puuhailu, tarinat, tutustuminen, harjaantuminen ja ohjeiden mukaan toimiminen.

Seikkailijat

Seikkailijat ovat 10-12 vuotiaita. Seikkailijoiden ohjelma koostuu ilmansuunnista. Kuukauden kestävän Tervetuloa vaiheen jälkeen seikkailijat suorittavat ilmansuuntia: pohjoinen, etelä, itä ja länsi.

Tarpojat

Tarpojat ovat 12-15 vuotiaita.Tarpojaohjelmassa on neljä puolen vuoden jaksoa eli tarppoa: Leiri, Luovuus, Selviytyminen ja Yhteiskunta. Ohjelma kestää 2-3 vuotta.

Samoajat

Samoaja on 15–17-vuotias nuori, jonka ohjelma kestää kolme vuotta.  Pakollisissa aktiviteeteissa samoajat tutustuvat samoajaohjelmaan sekä oppivat johtajuutta, ryhmätyöskentelyn taitoja sekä laajentavat näköpiiriään lippukunnan ulkopuolelle.

Vaeltajat

Vaeltajaohjelma kulkee 18-22-vuotiaan partiolaisen elämän mukana. Ohjelmassa on huomioitu eri elämänvaiheessa olevat vaeltajat – niin opiskelu- kuin työelämän osalta, mutta myös henkilökohtaisten toiveiden ja ominaisuuksien mukaisesti.

Aikuiset

Aikuiset ovat lippukuntien tekijöitä. He ovat mahdollistamassa ohjelmaa nuorille.  Aikuiset ovat aina tervetulleita toimintaan mukaan.